Huivin tein 7veljeksestä ja mallineule on 80-luvulla ilmestyneestä neulekirjasta/kansiosta nimellä salmiakkiruudut kierteillä. Huivin koko on n. 14cm* 160cm + hapsut.
(Juskahan toivoi kaulahuivin kokoista huivia joka voi olla romanttinen, karu, hilpeä...)
Postiin tupsahti tänään tämmöiseen ohje. Vielä vaan täytyy miettiä mitkä langat siihen hankin ja suomentaa ohje niin pääsen kilkuttelemaan puikkoja. Täällä eräs joka on saanut tuon ihanuuden tehdyksi.
Tänään käytiin myös Korkeasaaressa ja nyt jalat ovat kyllä aika mukavan turtuneet. Tein myös oivan havainnon jolla saa aivan uudenlaisia ulottuvuuksia eläintarha retkeilyyn... nimittäin kun pistää 10cm korolla varustetut avokkaat jalkaan on tunne kuin samoilisi vähintäänkin tuntureilla, mutta eikös se ollut niin että jos ei veri lennä ei voi sattuakkaan ;).
Harmitukseksi jäi taukopaikkojen ja korkeasaaren ravintoloiden olematon kasvisruoka vaihtoehto. Nimittäin mistään ei sitten löytynyt täysin eläimetöntä ruokaa, ja sämpylöittenkin välissä oli väntäänkin juustoa. Tästä viisastuneena toivon mukaan tajuan ensi vuonna ottaa omat eväät mukaan.
Tämä kameli oli aika nälkäinen ja ajoi muut pois aterialta.
Ja sitten ilmestyi vielä tällainen paviaani :).

Kommentit