Ensimmäiset hallayöt tulivat ja yllättivät, ja nirhaisivat kurpitsani :(. No onneksi tomaatit ja fenkoli eivät olleet ottaneet nokkiinsa :).
Ensi kesänä taas uusinta yritys kurpitsojen kanssa, ne kasvoivat vähän liian hitaasti muutenkin tänä kesänä.

Viimeiset päivät ovat menneet siivotessa ja kämppää kunnostaessa, vauvan vaatteita silittäessä ja viikatessa jne. mutta olen minä jotain käsitöitäkin tehnyt ;).


Nämä pökät valmistuivat jo joskus reilu viikko sitten :). Ihka ensimmäiset virkkaamani hahtuvapöksyt.

1875502.jpg

Kuva on totaalisen huono, mutta kaipa siitä jotain selkoa saa :/.

Ohje löytyy täältä ;)
Lankana; eri kehräämöjen hahtuvajämiä
koukku; 5mm



Sitten osallistuin eräällä foorumilla salaiseen sukkavaihtoon, ideana on tehdä arvotulle parille mieleiset sukat. Oman parini sukat valmistuivat jo reilu viikko sitten viikonlopussa :)... mutta pääsevät uudelle omistajalle varmaan vasta tällä viikolla. Kokonaista kuvaakaan en sukista vielä täällä vilauta, mutta pieni maistiainen täytyy kuitenkin tähän jättää merkiksi että ovat ne valmiit ;).

1875556.jpg



Kaikenlaista pitäisi vielä tehdä, mutta toisaalta en enää millään jaksaisi odottaa vauvan syntymää. Olokin on jo melko hyljemäinen. Muutama viikko vielä ;)