Heipsan pitkästä aikaa, pääsinpä taas kirjoittelemaan :).

Minulta kyseltiin kuinka yrttien ihmeelliseen maailmaan pääsisi sisälle, ja siihen ajattelin nyt vastata (niin hyvin kuin vain osaan)...

Itse aloitin yrttien tutkimisen ihan huomaamattani, kun 13 vuotiaana innostuin kokkaamisesta ja puutarhanhoidosta. Ensiksi aloin maustamaan ruokia eri yrteillä ja sitten niitä pitikin itse kokeilla kasvattaa. Tuolloin ja muutamia vuosia tuosta vielä eteenpäinkin harrastukseni oli aika pienimuotoista, mutta sitten opiskelujen myötä innostuin yrteitä ja kasveista uudelleen. Opiskelin parturi-kampaajaksi ja minua kiinnosti ihan suunnattomasti oppia luonnonmukaisia tapoja hoitaa ja värjät hiuksia (ja ihoa). Koulussa ei näistä tavoista kuitenkaan kauheasti puhuttu joten aloin etsimään tietoa itse.
Nettiä selatessani päätysin Yrttitarha nimiselle nettisivustolle (www.yrttitarha.com) josta löytyy ihan uskomattoman paljon tietoa eri yrteistä ja niiden käyttö mahdollisuuksista.

Myöhemmin kun sain esikoiseni kiinnostuin myöskin luontaislääkinnästä (yrttilääkinnästä, homeopatiasta ja aromaterapista) ja aloin myös näihin hoitomuotoihin etsimään tietoa ja ohjeita. Kirjastoista löytyy kasapäin teoksia yrteistä, kasveista ja luontaislääkinnästä joita kannattaa lukea. Kannattaa myös kiinnittää huomiota kirjan ikään, sillä jotkin vanhat kirjat sattavat antaa hiukan vaarallisiakin ohjeita joita ei kannata lähteä kokeilemaan ilman lääkärin suostumusta.
Kotiin on kuitenkin minusta hyvä hankkia ainakin yksi kattava kasvi/yrttikirja joissa kasvien kuvat ovat myös selkeästi esitetty, sillä mikään muu ei ole yhtä inhoittavaa kuin etsiä Karhunputkea ja pelätä noukkivansa myrkyllistä näköiskasvia Myrkkykeisoa tai Myrkkykatkoa vain ja ainostaan siksi että kasvikirjan kuvat ovat puuttelliset tai epäselvät. Muutenkaan ei kyllä kannata lähteä poimimaan mitään kasvia jos ei ole 100% varma kasvista.

Yrtteihin ja kasveihin kannattaa lähteä tutustumaan vaikka ihan perinteisten mausteyrttien käytöllä, näissäkin yrteissä on mitä erikoisempia terveysvaikutuksia. Esimerkiksi kaikkien tuntema Persilja tuo apua mm. kuukautisvaivoihin ja ilmavaivoihin, mutta runsas käyttö voi aiheuttaa keskenmonon. Ja Tilli joka persiljan tavoin tuo myös apua ruuansulatusongelmiin sopii imettävälle äidille lisäämään maidon eritystä...
Sitten kun tavalliset mausteyrtit on oppinut kannattaa jatkaa tutkimista myös "vieraampien" yrttien kanssa, kuten aivan uskomattoman maukkaan puna-apilan, joka kyllä varmasti on jokaiselle tuttu kukka mutta ehkä vähän  vieras rohto ja teeaines. Puna-apilasta kuitenkin löytyy apu hengitysteiden ongelmiin (yskään, hinkuyskään) ja joidenin uusimpien tutkimuksien mukaan siitä löytyisi myös pientä apua taistelussa syöpäkasvainta vastaan. Kasvojenhoitoonkin tuolta kukalta löytyy apua kovettumiin sekä ärtyneeseen ja kuivaan ihoon.

Kun ensimmäsiä kertoja kokeilee yrttilääkintää ja huomaa sen tehoavan ei kovinkaan helpolla enää suostu lääkitsemään itseään tavallisilla apteekkilääkkeillä, ja onneksi niin ei tarvitse tehdäkkään.


Tässä vielä super helppo tapa saada lapsi rauhoittumaan ennen nukkumaan menoa (ja se on meillä kokeiltu monia kertoja);

Eli Kamomillakylpy

- n. 0,5dl kuivattuja kamomillaa
- 2dl kuumaa vettä (ei kiehuvaa)

* Kaada kamomillan päälle kuuma vesi ja sulje astia huolellisesti. Anna hautua n.15-20 minuuttia jonka jälkeen siivilöit kamomillat pois. Valmista lapselle kylpy ja kaada haudutettu neste joukkoon. Anna lapsen kylpeä kunnes vesi on viilentynyt (tai niin kauan kuin lapsi siellä viihtyy) ja sitten tuutumaan.
Vaikutusta voi vielä lisätä antamalla laimeaa kamomillateetä ennen nukkumaan menoa ja polttamalla tuoksulyhdyssä eteeristä kamomillaöljyä.